perjantai 2. joulukuuta 2016

Mutkaton ja joustava muutto


Haastattelimme asiakastamme, Varamiespalvelua yhteistyömme sujumisesta. Yrittäjä Mikko Jaakkola kertoi seuraavaa: 
- Toimistomme Porissa joutui muuttamaan väliaikaisiin tiloihin pois remontin alta. Alkuperäinen arvio oli, että toimistomme remontti olisi kestänyt vain muutaman kuukauden, mutta lopulta jouduimme työskentelemään evakossa puoli vuotta.

Porin Tilausajo hoiti koko muuton aina tavaroiden pakkaamisesta ja pöytien purkamisesta laatikoiden kuljettamiseen. Saimme myös varastoitua tavaramme remontin ajaksi Tilausajon varastoon. Muuttaessamme takaisin omiin tiloihimme tilausajolaiset kokosivat taas pöydät ja toivat tavarat paikalleen.

Olemme Tilausajon palveluun enemmän kuin tyytyväisiä. Tavaroiden pakkaaminen ja muuttaminen sujui heiltä mutkattomasti. He olivat myös äärimmäisen joustavia, kun jouduimme hakemaan tarvittaessa tavaroita varastosta. Lämpimästi suosittelemme Tilausajon muuttopalvelua!